Kettu

Kettu (Vulpes vulpes)

Eläinsaduista tuttu kettu on älykäs, nopeareaktioinen ja teräväaistinen turkisriistaeläin. Se on lisäksi sopeutuva ja vanha laji.

Tuntomerkit: Säkäkorkeus 35-40 cm, paino n. 4-10 kg (useimmiten viitisen kiloa). Pitkäkarvainen, keskikokoinen koiraeläin. Yleisen punaketun tuntomerkkeinä ovat punertava turkki, jossa valkea kaula ja rinta sekä mustat raajojen etupuolet ja korvantaustat. Mustakettu on muuten samanlainen paitsi punainen väri puuttuu, hopeaketulla on valkoiset peitinkarvakärjet ja ristiketulla on musta tai tumma ristikuvio hartioissa.

Elinympäristö, levinneisyys ja liikkuminen: Metsäinen viljelysmaisema peltoineen, niittyineen, laitumineen ja metsiköineen, joista löytyy ravintoa ja suojaa. Kymmenien neliökilometrien reviiri merkitään virtsalla. Kettu liikkuu hämärään aikaan ja päivälenkkinään mahdollisesti 20 km. Kettuja löytää koko maasta.

Ravinto: Pikkujyrsijät ensisijaisesti, linnut, munat, jänikset, sammakot, hyönteiset, marjat, haaskat jne. Kettu syö, mitä on tarjolla.

Pesä: Luolassa, vanhassa mäyränpesässä tai kallioluolassa. Luola kaivetaan yleensä törmään, kumpareeseen, kiven tai juurakon alle. Pesä löyhkää raadoille.

Saalismäärä: 40 000-65 000 yksilöä per vuosi

Metsastysmuodot

Loukkupyynti: Suurikokoisissa loukuissa on kummassakin päässä luukut, joiden laukaisumekanismi sulkee luukut eläimen koskettaessa loukussa olevaa haaskaa. Loukku asetetaan mahdollisimman lähelle ketun oleskelu- ruokailupaikkaa. Loukku on myös syytä piilottaa hyvin, ja mahdollisimman vähän pitäisi olla kosketuksissa loukun kanssa, ettei ihmisen hajua tule liikaa.

Metsästys ajavalla koiralla: Ketun metsästys ajavalla koiralla vaatii suurta paikallistuntemusta, eli parhaiten jahti sujuu paikallisilta metsästäjiltä, jotka tuntevat maaston ja tietävät passipaikkansa. Aivan ensimmäiseksi yritetään paikallistaa kettu tietylle alueelle, mikä onnistuu vain lumen aikana jälkitilannetta seuraamalla. Ketun paikallistamisen jälkeen metsästäjät etsivät hyvän passipaikan ja ajo on valmis alkamaan. Pitää myös huomioida ketun metsästyksessä ajokoiralla, että ketun ja koiran välinen matka on suurempi kuin jäniksen metsästyksessä. Kettu myös tekee pitempiä lenkkejä kuin jänis.

Metsästys vahtimalla: Kettua pystyy myös hyvin metsästämään haaskoilta ja ketun ruokailupaikoilta. Haaskalle/Ruokailupaikalle on hyvä tehdä koju, mistä “kyttääminen” on sujuvampaa. Tämä vaatii paljon malttia, eikä paljoa saa ylimääräisiä ääniä päästellä. Kettua voi myös houkutella kettupillillä, mikä jäljittelee haavoittuneen eläimen vikinää/hiiren vikinää.

Lippusiimametsästys: Yksi hyvästä ja vaativasta seuruemuodosta on lippusiimametsästys. Lippusiimaksi valitaan kevyttä materiaalia n. 2000-3000m. Siimassa on 70cm välein punainen lippu. Metsästäjien pitää löytää ketun makuupaikka jolloin makuupaikan sijainnista siimaa ruvetaan purkamaan kelasta. Siima yritetään asettaa ketun pään korkeudelle. Metsästäjät sijoittuvat yleensä siiman ulkokaareen tuulen alapuolelle. Yksi passimiehistä jää ketun lähtöjäljelle ja ajomies lähtee rauhassa kulkemaan edestakaisin tuulen yläpuolelta. Näin kettu saadaan liikkeelle ja rauhallisena ampumaetäisyydelle.

Luolakoiralla metsästys: Pienikokoinen koira kuten saksan metsästysterrieri mahtuu kulkemaan ketun maanalle kaivamia käytäviä pitkin. Koira ohjataan ketun piilopaikalle ja päästetään töihin. Tätä ennen passimiehet ovat asettuneet luolasta johtavien käytävien lähettyville. Kettu pyrkii joko karkaamaan luolasta tai koira tuo sen ulos.

Metsästys tapahtuu: Normaalisti haulikolla, suositeltava haulikoko: 3,2-4,0mm