Peurat

Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus)

valkohäntäpeura

© Jay, Flickr

Suomeen rapakon takaa tuotujen yhden uroksen ja neljän naarasvasan v. 1934 siirtoistutuksesta kasvanut vahva peurakanta.

Tuntomerkit: Pituus 150-200 cm, säkäkorkeus 85-130 cm ja paino 60-110 kg. Kesäisin punaruskea ja talvisin tuuheampi, harmahtava turkki, jossa musta karvaton kuono, silmien valkoiset reunukset, vaalea kurkku ja puhtaan valkoinen persus, jonka päällä musta häntä muodostaa v-kuvion.

Elinympäristö, levinneisyys ja liikkuminen: Elää lähinnä Varsinais-Suomen, Etelä-Hämeen, Satakunnan, Uudenmaan ja Pohjois-Hämeen alueella, mutta tavataan satunnaisesti myös muualla.

Ravinto: Heinät, ruohokasvit, varvut, puiden ja pensaiden lehdet sekä peltojen anti. Talvisin lehtipuiden versot, pajun ja haavan kuori, kataja ja kuusen oksat, sekä hätäravintona männyn vuosikasvaimet, naava, jäkälä ja sammalet. Ottaa iloisesti vastaan talviruokinnan.

Saalismäärä: 20 000 / vuosi. Etelä-Suomessa myös tavattavaa kuusipeuraa ammutaan päälle 100 yksilöä vuosittain.

Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus)

metsäpeuran vasa

© Jani Uusitalo, Flickr

Suomen alkuperäislajistoon kuuluva poron lähisukuinen saaliseläin, joka katosi väliaikaisesti.

Tuntomerkit: Hieman poroa kookkaampi. Urokset isompia kuin naaraat: naaraat n. 80-120 kg, kun taas urokset mahdollisesti 200 kg.

Elinympäristö, levinneisyys ja liikkuminen: Tavataan lähinnä Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Kuhmossa.

Ravinto: Pääasiallinen ravinto jäkälä; kesäisin raate ja muut suokasvit naaraille ja vasoille, sekä korvasienet.

Saalismäärä: alle 100 vuodessa

Peuran metsästäminen

Metsästysaika:

Kyttäys

Peuran kyttäys tapahtuu normaalisti tornista tai kopista, joka on ruokintapaikan tai oletetun kulkureitin varrella. Peurat liikkuvat yleensä hämärässä, joten kyttäämään on lähdettävä tuntia ennen illan hämärtymistä tai aamun ensisarastuksia. Aseeseen suositellaan valovoimaista kiikaritähtäintä. Kuutamo ja lumipeitteinen maa antavat kyttäämiselle lisäaikaa.

Houkuttelu

Peuroja voidaan houkutella pillillä kutsumalla, sarvia kalistelemalla ja hajustein.

Pillillä houkutteluun pätee samat yleissäännöt kuin muissakin jahdeissa, eli pilliin on puhallettava hiljaa ja rauhallisesti, ja sitten pitää muistaa, että kutsujen välissä on pidettävä reilusti väliaikaa (15-30 min), jonka aikana pitää olla hiljaa. Ääntä voi myös käyttää enemmänkin, jos töräyttelee ilmoille vasan hätähuutoa. Peruskutsu on matalalta korkeammalle puhallettava baa-AAA, baa-AAA, baa-AAA.

Kalistelusarvien käyttö perustuu peurojen keskinäiseen hierarkiaan, koska pukeilla on tapana yrittää nujertaa omat kilpakosijat. Kiima-aikana loka-marraskuussa kalistelusarvia käyttelevä metsästäjä saattaa saada tähtäimeensä peurapukin. Houkuttelu aloitetaan varovaisella sarvien kärkien naputtelulla. Tästä edetään tyvien hieromiseen vastakkain. Metsästäjä voi tässä vaiheessa tömistellä maata ja katkoa risuja tappelun ääniä tuottaakseen. Tästä hetki ja sarvet vedetään toisistaan irti siten, että mahdollisimman moni piikki osuu toisiinsa ja syntyy palon ääntä. Hetken odottelun jälkeen, jos pukkia ei paikalla näy, niin pitää aloittaa kalistelu alusta.

Hajusteita käyttävän metsästäjän tarkoitus on jäljittää oikeaa hajua, jotta kiimassa oleva naaras, tai sitten tappelunhaluinen pukki saataisiin metsästäjän ampumasektorille. Houkutushajut pohjautuvat peurojen virtsaan. Hajustetta käyttäessä, mukaan kannattaa ottaa rätti, jota passiin mennessä pyyhitään puihin, oksiin, kiviin tai kantoihin. Rätti on sitten passiin mennessä hyvä laittaa johonkin oksaan roikkumaan jotta ilmaan saataisiin paljon hajua. Hyvä konsti passiin päästyä on myös pirskottaa hajua suoraan ympäristöön.

Peuraa ajavalla koiralla ja miesajosta

Laki sanoo, että peuran metsästyksessä ei saa käyttää kytkemättömänä sellaista ajavaa koiraa, jonka säkäkorkeus on yli 28 senttimetriä. Metsästys etenee siten, että kun passipaikat on miehitetty ja sektorit selvitetty, koira päästetään jäljelle tai sitä hakemaan. Peuroja voidaan ajaa passeihin myös ajomiehin. Passiketjut kannattee vetää sinne missä on peurojen oletetut kulkuväylät.

Naakiminen

On metsästysmuodoista haastavin, koska silloin tarvitaan paikallistuntemusta omaava metsästäjä joka ampuu peuransa naakkimalla. Naakkimenen tapahtuu normaalisti yöllä sataneen lumen jälkeen, jolloin metsästäjä lähtee varovasti seuraamaan tuoreita jälkiä, joita seuraamalla metsästäjä saattaa päästä ottamaan peuran jyvälle.