Susi

Susi (Canis lupus)

Erittäin tarkan haju- ja kuuloaistin omaava suuri koiraeläin, josta varsinaiset koirat polveutuvat. Aiheuttaa tuhoja porotaloudelle ja kotieläimille.

Tuntomerkit: Kyljistä ja selästä harmaankeltainen, vatsapuolelta harmaanvalkea turkki, jossa mustaa peitinkarvaa etuselässä, hartioissa ja hännän kärjessä. Urokset ovat kookkaampia kuin nartut. Pituus 150-200 cm, säkäkorkeus yli 50 tai jopa 90 cm. Paino uroksilla yleensä n. 40 kg ja nartuilla n. 32 kg. Suomessa suurimmat tapetut sudet ovat olleet yli 50 kg. Erottaa koirasta vinoista silmistään ja suorana roikkuvasta hännästä.

Elinympäristö, levinneisyys ja liikkuminen: Susilauman reviirinä toimii Suomessa n. 700-900 km2 kokoinen alue, jonka rajat merkataan ja puolustetaan. Sudet viihtyvät pääsaaliinsa hirvien kanssa samoissa nuorissa metsissä. Susia löytyy eniten itärajan tuntumasta, mutta kanta on levinnyt laikuttain koko Suomeen. Pitkiäkin vaelluksia (pisin mitattu matka 470 km) tekevät eläimet liikkuvat oletettavasti vain n. reilut 20 km vuorokaudessa.

Ravinto: Suuret kasvissyöjänisäkkäät (hirvet, peurat ja porot), karjaeläimet ja koirat (susi on kannibaali). Käyttää ravinnokseen tarvittaessa myös muita vaihtoehtoja kaatopaikkajätteistä pienjyrsijöihin. Saaliista löytyy kaulasta ja reisistä syviä viiltomaisia jälkiä kulmahampaista.

Pesä: Hiekkaiseen maahan kaivettu luola tai kallioluola esim. rauhallisessa kurussa. Voi myös laajentaa vanhoja ketunluolia omaan käyttöönsä.

Saalismäärä: Muutamasta pariinkymmeneen vuosittain. Luku ei ilmeisestikään sisällä poliisilain nojalla ”ympäristölle vaarallisina” tapetut yksilöt.

Suden metsästys

Ennen susia hiihdettiin kiinni ja sitten surmattiin. Poikkeuksellisten miesten hommaa. Epäilemättä moinen vaatii kovakuntoisten miesten lisäksi oikeanlaisen kelin onnistuakseen, kuten mikä tahansa hankiaskeliin perustuva (suksimiehen kestävä, riistaa upottava) jahti. Susia on pyydetty myös ansakuopin, erityisin satimin, raudoin ja myöhemmin myrkyillä.

MMM:n määrittelemien riistanhoitopiirikohtaisten lupakiintiöiden puitteissa voidaan susilupia myöntää. Lisäksi häirikkösusille voidaan myöntää erikseen lupia. Myös poliisilain turvin vaaraa-aiheuttavia yksilöitä surmataan usein.

Sudenpyynnin peruskuviot ovat kuitenkin toisessa perinteisessä jahtitavassa pysyneet edelleen muuttumattomina, vaikkakin nykyään tietenkin käytetään moottoriajoneuvoja kiertämisessä apuna. Kyse on lippusiimapyynnistä. Siinä susi/sudet kierretään ensin jollekin tietylle alueelle. Tämän jälkeen niiden kierroksessa pysyminen pyritään varmistamaan ympäröimällä alue erityisellä lippusiimalla. Lippusiima on värikäs ja ihmisellä hajustettu suden luonnoliseen epäluuloisuuteen ja arkuuteen vetoava naru lippuineen. Siimaa kannataa yrittää vetää siten, että susi lopulta ulospääsyä ajon edellä etsiessään ajautuisi kapenevaan pussiin.

Suden oletettuihin kulkupaikkoihin asetetaan passit ja ajomies/-miehet laitetaan liikkeelle. Haulikko on passimiehen asevalinta, tietenkin todella karkein jopa 9 millisin ”susihaulein”.

Viime aikoina susijahdeissa on käytetty Amerikan kettukoiria ajureina ja menestystäkin näissä jahdeissa on saavutettu. Koirat tuodaan esim laajalle kierrokselle. Joka tapauksessa ne viedään jäljelle kytkettyinä ja vasta tuoreelle jäljelle päästetään irti. Koirat toimivat jahdatessa yksittäisiä susia, joiden pakoreaktio on lauennut. Menestys perustuu suden tietoisuuteen ihmisen läsnäolosta ja jahdista, muuten tulee koirille kuumat oltavat.